tiistai 11. lokakuuta 2011

Unkari - Suomi nollanolla

Suomi on kehittynyt pienin askelin. Tasavertaisesti juoksenneltiin puolin ja toisin. unkari on osoittanut vaarallisuutensa napsimalla pisteitä myös suurilta mailta. Siinä hyvät uutiset. Suomen kannalta peli oli samantekevä, Unkarin kannalta tuikitärkeä. Siski tulos mairittelee Suomea. Molemmilla oli paikkansa, myös Suomella.

Suunta on oikea, mutta matka on pitkä. Onnea silti.

Ilves - Pelicans

Ilves näyttää keskittyvän naistoimintaan. Naisten jääkiekkojoukkue porskuttaa sarjan kärkipäässä. Misten puolella haetaan chear leadersejä jääkiekko-otteluihin. Illan parasta antia saatiinkin katsomosta, kun tanssitytöt vetivät oman settinsä.

Kaukalossa oli yksi joukkue. Pelicans. Sekin sai helpon työvoiton laimeasta Ilveksestä. Ei tarvinnut muuta kuin rutiinisuorituksen. Niin aneemiselta Ipan touhu näytti. Suikkanen on tehnyt laumasta pelikaaneja jääkiekkojoukkueen. Vastaavasti Pajuoja on tehnyt jääkiekkojoukkueesta vaisun ilveslauman. Siinä se pieni ero.

Ilveksen ulkomaanavut ovat kesiktason suomalaisia pelimiehiä. Ilveksen puolustukseen hankitut Toskala, Koistinen ja Järventie haahuilivat kentällä puolitoista erää. Sen verran jaksoin katsoa tätä unettavaa sähellystä. Tekstitv kertoo Koistisen tehneen kuitenkin loppunumeroiksi 2 - 5 ! Alkaako siitä Ipan uusi nousu ? Ei ala. Joukkue ei luistele, häviää kaksinkamppailut, vastustajan hyökkääjät kierävät hitaan ja lankeat puolustajat ja molari on näkymätöntä keskiluokkaa. Vielä kun nuoret nopsajalkaiset Rask ja Rajala ovat poissa, ilme on vaisu ja neuvoton. Ykkösvitja Niinimäki-lee-Marjamäki sai sentään muutaman kerran painetta vastustajan päätyyn, mutta Pelican hallitsi peliä.

Maalilaukaukset eka erässä Ilvekselle 13-4 vaikka Pelicans hallitsi peliä mielin määrin. Oudon näköistä toimintaa. Ajattelin pitää vähän taukoa Hakametsän suuntaan. Katsotaan keksivätkö Ilvesperheen kummisedät jotain uutta. Veikkaan Pajuojan olevan liigan kolmas valmentaja, joka siirtyy muihin tehtäviin. Jotenkin tulee mieleen eräs ajatus. Onkohan siellä valmennuspäässä liikaa porukkaa, kun homma on näin kipsissä ?

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

AC Oulu jäi ykköseen

Kevättalvella liigapaikkansa menettänyt AC Oulu ei pystynyt nousemaan takaisin Veikkausliigaan. Tämä varmistui sunnuntaina, kun joukkuen kompuroi Joensuun Jipon kanssa tasapeliin. Talousvaikeuksien kanssa paininut Oulu ei uskonut menttävänsä liigapaikkaa, mutta lisenssitoimikunta ei nikotellut. Sensijaan Oulun valmentaja vuodatti sellaisia krokotiilinkyyneleitä, että Kansallisteatteri oli palkkaamassa Malisen uusimpaa ensi-iltaansa. Pohjois-Suomen jalkapallo haluttiin lopettaa ja periaatteet tiukennettiin Oululle.

Nyt näytöt on näytetty ja sarjanousu on menneen keaän lumia. Kaiken lisäksi OPS saattaa olla ykkösen paras oululaisjoukkue. Malinen saa nieleskellä katkeraa kalkkia. Isottelu osuu omaan nilkkaan. Nöyryys pukee myös oululaisia. Ensi kaudella uudella innolla. Mukana on myös "paikallisvastustaja" ROPS.