Kahden ensimmäisen pelin jälkeen tasoeroihin on ollut yllättävän selvä. Kun Ilves on hävinnyt liigassa kaksinkamppailuja lähes jokaista joukkuetta vastaa, on sama kohtalo ollut Sportilla. Ilveksen pelaajat ovat ottaneet karkin pois Vaasan pojilta ja tukeneet sen maaliin.
Kaksi voittoa riittää Ilvekselle. Nyt näyttää selvältä peliltä. Erityisesti maalivahtipeli ja Ilveksen neloskenttä ovat olleet liian vahvoja. Mestiksessä ei materiaali riitä. Sekin on selvää, koska pelaajabudjeteissa on merkittävä ero.
Luulisi, että SM-liigan napamiehet miettivät liigan laajentamista. Vaasassa vahvana elävä jääkiekkoinnostus olisi saatava leviämään. Alueella lienee myös markkinapotentiaalia rahoittamaan joukkuetta. Esiin on noussut myös Ruotsin karsintasysteemi. Liigan kaksi huonointa ja alemman sarjan neljä parasta pelaavat sarjan. Katsojakeskiarvot ovat ylittäneet meidän liigapeleihin playoff keskiarvon. Myös kiinnostava sarja lisää kiekkopelin kiinnostusta entisestään.
Kolmoislutzista ylämummoon. Tinkimättömiä selityksiä huippu-urheilun saavutuksista kalkkiviivojen jälkeen.
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Vaasan Sport
Spår näyttää kapuavan Ilvestä vastaan karsintapeleihin. Oletan että Kouvolassa ja Mikkelissä ollaan päät painuksissa. Joensuu kävi jo yrittämässä ja huonosti kävi. Sportilla on takanaan vahva talousalue. Jalkapallo on kuitenkin siinä määrin kesäurheilua, ettei se häiritse Sportin tietä. Voittajajoukkue vastaan häviäjäjoukkue. Vaikka pelin järjestelmällisyydessä on paljon eroa, tahto ja taito ratkaisee. Kyllä Ilves saa varmasti vaasalaiset liikkeelle myös tänne Hakametsään. Saas nähdä jaksaako kylkimyyryä koluava Ipa innostua tästä ? Yleisöä tämä tuskin jaksaa suuremmin kiinnostaa täällä Tampereella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)