Hienosti pikkuleijonat upottivat USA:n. Jenkit sortuivat omaan ylemmyydentuntoonsa. Nöyrästi ahertaneet suomipojat pistivät luun kurkkuun ja nyt on hyvä mieli. Vastassa on pari heikompaa maata, mutta sama työntekomoraali pitää olla. Voitto Tanskasta ja piate Tsekiltä tietää hyvää jatkopaikkaa. Puolivälieriin on toki matkaa, mutta nyt jo voi skekuloida Sveitsin saamista vastustajaksi. Voitto tästä tietäisi pronssipeliä. En usko, että Venäjä kaatuu, ei myöskään Ruotsi. Toivottavasti nyt tulee itsetuntoa eikä ylimielisyyttä.
Armia pääsi maalijyvälle ja Aittokalliolle tuli hyvä päivä. Niitä tarvitaan jatkossakin, muttei kahden pelaajan varaan voi rakentaa joukkuepeliä. Veskarin rooli on kieltämättä merkittävä tämän tason joukkueita vastaan. Aittokallio taisi saada tulevaisuuden näyttöpaikan, sillä paikalla oli varmasti runsaasti NHL-scoutteja. Suomalaisia veskareitahan on rahajäillä kohtuullisen paljon. Samista tullee yksi uusi perustorjuja muutaman vuoden kuluttua. Mikke Granlundkin pääsi väläyttämään vaikka sekä Kanadan että USA:n ykkösnyrkkejä vastaan pelaaminen on kovin vaikeaa. Siinä saattaa olla myös meidän poikien mahdollisuus. Kun Granlundit tekevät kaverin syömähampaat tylsiksi, on muilla ketjuilla mahdollisuuksia räväyttää. Senhän Armia jo pääsi näyttämään. Kohtuullisen hyvin vyöryi myös Ruuttu-Barkov-Aaltonen vastustajan alueelle. Hyvä poijjaat, tästä lisää intoa ja pää kylmänä. Kyllä se siitä lähtee.
Kolmoislutzista ylämummoon. Tinkimättömiä selityksiä huippu-urheilun saavutuksista kalkkiviivojen jälkeen.
torstai 29. joulukuuta 2011
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
SM-liigaa
Jääkiekkokierros pyörähti taas käyntiin kärki kompuroi ja siinä mielessä sarjataulukkoon tuli hieman tasoitusta. Olemme kuitenkin kaukana Ruotsin sarjan tasaisuudesta. Siellä on jo monia vuosia sarjan kärjen ja tyven ero ollut huomattavasti kapeampi. Miksi meillä ero venähtää joka vuosi niin suureksi ? Raha voi olla yksi selitys. Pelaajabudjetit eivät kuotenkaan kerro kok totuutta, vaikka tyvipään joukkueiden kapeampi pelaajamateriaali onkin haavoittuvaisempi loukkaantumisten sattuessa. Luulisin osatekijän olevan suomalaisen lamaantumisen. Kun joukkue on vuosittain alamaissa, se vie uskon ja taistelutahdon. Vastoinkäymiset ovat alapään joukkueiden arkea ja tottumusta. Samoin kärkijoukkueiden menestys. Viime vuosina on kyllä nähty iloista venymistä play-offseissa, mutta pitkä sarja muodostuu suurten erojen takia tylsäksi. Uudensaisia tasauksia on kokeiltu, mutta mitää muutosta sillä ei ole saatu aikaan. Harmi, sillä tasaiset ottelut ovat kaikkien pelien supla, myös jääkiekon.
Tottenham
Spursin nousukiito jatkuu. Eilen hampaisiin asettui Norwich. Garreth Bale yksin kaatoi vaisun vastustajan ja piti lontoolaiset vahvassa kolmostilassa. Valioliiga on kahden manchesteriläisseuran kauppaa. City on vahva haastaja ja lievä ennakkosuosikki. Mutta peli on vielä kesken. Cityn menstys on osoittanut, että rahalla saa ja tulosta syntyy. Tottenham ei materiaalistaan ole näiden luokkaa, mutta Bale, Adebyor, defoe, van Vaart, Gallas ja kumppanit ovat kuitenkin kova nippu niin briteissä kuin mannermaallakin. Aika näyttää löytyykö rahoittajia ja lisää levyttä materiaalii. Sarjataulukko osoittaa ettei Spurs ole mikään hevyt porukka kun takana ovat niin Chelsea, Arsenal kuin Liverpoolkin. Jotain on tehty viime vupsina oikein. Alku näytti hankalalta, mutta lopultakin alkaa seisoa kiitos.
Urheilun vuodenvaihde
Vuodenvaihteessa on kiinnostavia urheilun suurtapahtumia. Keskieuroopan mäkiviikko, Tour de Ski ja nuorten jääkiekon MM-kisat ovat kaikki merkittäviä omalla sarallaan. Suomalaisittai odotukset ovat aina korkealla ja tulos hipoo välttävää ellei peräti huonoa. Mäkihyppy on aallonpohjassa ja odottaa Kojonkosken kaltaista pelastavaa enkeliä. Hiihto on toiveikas, mutta kärki on kovin kapea Heikkisen ja Saarisen jälkeen. Jääkiekkojunnut ovat Kanadassa mahdottoman edessä. Isäntämaa Kanada, USA ja Venäjä (ehkä Ruotsikin) vievät palkintopaikat. Se ei ole mikään uutinen. Jonkun muun maan kipuaminen tähän nelikkoon on sensijaan pikkupaukku. Joka tapauksessa mielenkiintoisia hetkiä on luvassa penkkiurheilun ystäville.
Nuoret leijonat hukassa
Kanada näytti poikasille kaapin paikan. Vain Granlundien ketju pysyi vauhdissa mukana. Isot ja määrätietoiset kanalaispelaajat vyöryivät uudestaan ja uudestaan Suomen maalille. Se oli oiva oppitunti jääkiekon alkeita. Pelin tarkoitus on viedä kiekko maaliin. Suoraviivaisuus on aina ollut kanadalaisen jääkiekon ydin. Nyt poikasemme saivat sen karvaasti kokea. Isännät olivat kaikessa parempia. Suomi hallitsi peliä hetken aikaa oman maalinsa jälkeen. Sitten alkoi taas paukkua. Kiekko maalille ja siitä sisään. Yksinkertainen on kaunista ja näyttää helpolta. Kanadaisryhmä olisi kovaa valuuttaa SM-liigassa. Se on selvää. Ja tähtäin on selvä. Heistä tulee muutaman vuoden kuluttua NHL:n superpelaajia, joiden palkkapussi ja kansansuosio on vertaansa vailla. Siinä motivaatiota pirteälle pelille. Jatkot näyttävät onko nuorilla henkistä selkärantaa nousta nöyryytyksestä ylöspäin. Tämäniltainen USA on hyvä mittari.
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Peter Forsberg
Foppa puhui sivu suunsa. Vahingossa hän puhui totta. Siitä syntyi odottamaton kohu. Ruotsin kultakin oli vaarassa. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja hermostui. Päätettiin tutkia asiaa. Sitten Foppa ymmärsi yskän ja perui puheensa. Sopupeli oli väärä ilmaisu. Niinpä niin. Jälleen nähdään,että urheilijoiden suut saadaan hiljaiseksi. Sama tapahtui tunnetussa Lahden hiihtojupakassa. Se on harmi, mutta kuvaa urheilun moniuloitteista asemaa. Urheilu on liiketoimintaa, josta on monenlaiset tahot riippuvaisia ja sidoksissa. Nyt pää jäi vetävän käteen. Foppa joutui antamaan periksi. Periaatteessa helppo ja yksinkertainen homma. Mutta suuri ylwisö tietää mitä tapahtui. ruotsin kannatti hävitä ja se se teki myös niin. Tätä ei saa sanoa ääneen.
Teemu Selänne
Teemu jatkaa hurjaa pistetehtailua. Kärki alkaa lähestyä. Se on melkoinen suoritus mieheltä, joka on 40-vuotias. Lisäksi hän pelaa joukkueessa, joka on keskittynyt häviämään. Pistepörssin kärki on neljän pisteen päässä. Huikea äijä tämä Teme.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Selänettä
Teemu Selänne sai sankarin vastaanoton winnipegissä. Se on hieno huomionosoitus katsojilta. Selänne muistetaan armottomana maalintekijänä ja numerosta 13. Hieno osoitus kanadalaisen jääkiekkoväen kulttuurista. Vaikka teme oli vastustajan paidassa, suosio oli mittaamaton. Anaheim hävisi pelin joten kaiken kruunuksi ruli pisteitä Winnipegin vajaaseen laariin. Vielä puuttuisi se ihme, että Teemu palaisin Kanadaan ja jetsien väreihin. Se hullaannuttaisi lopullisesti koko kaupungin. Toki kyseessä on lähes eri henkilö, joka vetelee jo piikkejä aamukammasta.
maanantai 5. joulukuuta 2011
Herra Helenius
Tiukille meni ja kaiken lisäksi vielä käsi alkoi voimaan pahoin. se ei hyvää tiedä. Tai vastustajat saavat siitä kyllä perinpohjaisen tiedon. Ammattoboxaus on sen verran raakaa peliä, ettei fair play kuulu kuvioon. Seuraava vastustaja tulee moukaroimaan kipeää kättä armottomasti. toivon mukaan Helenius saa itsensä ja kätensä huippukuntoon. Raskas sarka on nyrkkeilyn kuninuusluokka. Aivan kuin nyrkkeilyn formula. Siinä suomella ei ole ollut suurta menestystä paitsi GB.
kaukalon gladiaattorit
Hifki ja Pelikaanit tappelivat itsensä otsikoihin. He itse olivat aika hiljaa. Syytäkin oli, koska edessä oli uhka rankoista rangaistuksista. Niitä ei tullut. Eipä tietenkään. Pelikiellot ja pieni sakko oli toki rangaistus, mutta helpolla selvisivät. Mielestäni rangaistuksen olisi kuulunut tulla seuroille. siis rahallinen sakko. Sata tonnia. Nythän joukkueet eivät osallistuneet ainakaan toisessa ottelussa lainkaan peliin vaan hyökkäsivät toistensa kimppuun. Muutenkin kannatan tappeluista ottelurangaistuksien lisäksi tuntuvat sakot. silloin rangaistus olisi kollektiivinen ja velvoittaisi seurat ja valmentajat ojentamaan tappelijoita.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Dopingista
Hiihtourheilun kaamos(kaaos) iskeytyi kun voiveitsi vanhaan.... Siis dopingtestauksen uskottavuus, Hiihtoliiton johdon uskottavuus, urheilijoiden puhtauden uskottavuus. Kovin paljon ei kilpahiihdolla ole uskottavuutta. Karkoittaako se katselijat, tukijat, julkisen tuen ? Oikeastaan tähän sopii sanonta "Sitä saa mitä tilaa".
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Futiksen lahjusepäilyt laajenevat
Ensin oli Rops, sitten Tamu ja nyt porilainen Ykkösen PoPa. Mihin tässä vielä päädytään ? Ropsi selvisi pelaajien tuomiolla. Tamu sai ankaran rangaistuksen kun koko seura suljettiin pelikentiltä. Saas nähdä mitä PoPalle tehdään. Samasta rikoksesta saa Palloliitolta erilaiset tuomiot ? Niinkö ?
Mestistä
Kiinnostava huomio jääkiekon kakkossarjan Mestiksen joukkueiden maalitilastossa. Vain kolmella joukkueella on positiivinen maalitilanne. Yhdellä on tasatilanne ja lopuilla kahdeksalla maalitili on tappiollinen. Pistetilanteessa ei kuitenkaan ole samaa kaksijakoisuutta. Ota tästä nyt selvää. Johtopäätös on se, että kolme kärkijoukkuetta on kurmuuttanut kaikkia muita kunnollisilla voitoilla.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Hiitelä Ilveksen ruoriin
Jos tehtäisiin kysely Ilveksen ratkaisusta, oletan 90 % pitävän ratkaisua huonona. Perusteitakin löytyy. Joukkue tarvitsee arvostetun herättelijän. Alisuoriutunut joukkue on syynä heikkoon alkukauteen. Valmentaja tulee nyt kahdenkymmenen vuoden takaa. Ikä ei sinällään ole rasite, mutta pitkä aika kaukalon laitaan nojailusta on. Peli on muuttunut nopeaksi ja herkästi joukkuetta aistiva valmentaja nykyaikaa. Jos pelaajien kehittyminen on pysähtynyt, toimitusjohtaja voi heitellä vilttiin ja neloketjuun, muttei vaihtaa porukkaa.
Kymmenen prosentin mielestä jo oli aikakin. Kuka vaan, mutta jotain ratkaisuja piti tehdä. Hiitelä tuntee pelaajat. Pelaajat tietävät sen. Karkuun ei pääse. Piiskaajalla on käytettävissä paljon tietoa pelaajista. Se antaa myös mahdollisuuden kannustaa ja haastaa pelaajat näyttämään taitonsa.
Raipelle katetaan pöytää, mutta pystyykö Hiitelä luotsaamaan Ipan pois putoomiskarsinnasta? Jos joku muu joukkue alkaa kompuroimaan, Ilves voi pelastua, mutta jos samat jäätyneet ranteet jatkavat pelailua, on katastrofikin mahdollinen. Hiitelä ottaa kovan roolin ja antaa Raipelle tilaa.

tiistai 11. lokakuuta 2011
Unkari - Suomi nollanolla
Suomi on kehittynyt pienin askelin. Tasavertaisesti juoksenneltiin puolin ja toisin. unkari on osoittanut vaarallisuutensa napsimalla pisteitä myös suurilta mailta. Siinä hyvät uutiset. Suomen kannalta peli oli samantekevä, Unkarin kannalta tuikitärkeä. Siski tulos mairittelee Suomea. Molemmilla oli paikkansa, myös Suomella.
Suunta on oikea, mutta matka on pitkä. Onnea silti.
Suunta on oikea, mutta matka on pitkä. Onnea silti.
Ilves - Pelicans
Ilves näyttää keskittyvän naistoimintaan. Naisten jääkiekkojoukkue porskuttaa sarjan kärkipäässä. Misten puolella haetaan chear leadersejä jääkiekko-otteluihin. Illan parasta antia saatiinkin katsomosta, kun tanssitytöt vetivät oman settinsä.
Kaukalossa oli yksi joukkue. Pelicans. Sekin sai helpon työvoiton laimeasta Ilveksestä. Ei tarvinnut muuta kuin rutiinisuorituksen. Niin aneemiselta Ipan touhu näytti. Suikkanen on tehnyt laumasta pelikaaneja jääkiekkojoukkueen. Vastaavasti Pajuoja on tehnyt jääkiekkojoukkueesta vaisun ilveslauman. Siinä se pieni ero.
Ilveksen ulkomaanavut ovat kesiktason suomalaisia pelimiehiä. Ilveksen puolustukseen hankitut Toskala, Koistinen ja Järventie haahuilivat kentällä puolitoista erää. Sen verran jaksoin katsoa tätä unettavaa sähellystä. Tekstitv kertoo Koistisen tehneen kuitenkin loppunumeroiksi 2 - 5 ! Alkaako siitä Ipan uusi nousu ? Ei ala. Joukkue ei luistele, häviää kaksinkamppailut, vastustajan hyökkääjät kierävät hitaan ja lankeat puolustajat ja molari on näkymätöntä keskiluokkaa. Vielä kun nuoret nopsajalkaiset Rask ja Rajala ovat poissa, ilme on vaisu ja neuvoton. Ykkösvitja Niinimäki-lee-Marjamäki sai sentään muutaman kerran painetta vastustajan päätyyn, mutta Pelican hallitsi peliä.
Maalilaukaukset eka erässä Ilvekselle 13-4 vaikka Pelicans hallitsi peliä mielin määrin. Oudon näköistä toimintaa. Ajattelin pitää vähän taukoa Hakametsän suuntaan. Katsotaan keksivätkö Ilvesperheen kummisedät jotain uutta. Veikkaan Pajuojan olevan liigan kolmas valmentaja, joka siirtyy muihin tehtäviin. Jotenkin tulee mieleen eräs ajatus. Onkohan siellä valmennuspäässä liikaa porukkaa, kun homma on näin kipsissä ?

sunnuntai 2. lokakuuta 2011
AC Oulu jäi ykköseen
Kevättalvella liigapaikkansa menettänyt AC Oulu ei pystynyt nousemaan takaisin Veikkausliigaan. Tämä varmistui sunnuntaina, kun joukkuen kompuroi Joensuun Jipon kanssa tasapeliin. Talousvaikeuksien kanssa paininut Oulu ei uskonut menttävänsä liigapaikkaa, mutta lisenssitoimikunta ei nikotellut. Sensijaan Oulun valmentaja vuodatti sellaisia krokotiilinkyyneleitä, että Kansallisteatteri oli palkkaamassa Malisen uusimpaa ensi-iltaansa. Pohjois-Suomen jalkapallo haluttiin lopettaa ja periaatteet tiukennettiin Oululle.
Nyt näytöt on näytetty ja sarjanousu on menneen keaän lumia. Kaiken lisäksi OPS saattaa olla ykkösen paras oululaisjoukkue. Malinen saa nieleskellä katkeraa kalkkia. Isottelu osuu omaan nilkkaan. Nöyryys pukee myös oululaisia. Ensi kaudella uudella innolla. Mukana on myös "paikallisvastustaja" ROPS.

perjantai 30. syyskuuta 2011
Dufva Tapparaan, Ilves kompuroi
Tappara ei empinyt ottaa mestarivalmentajaa joukkoihinsa. Tai johtamaan laahaavaa orkesteria. Materiaali on ihan kohtuullista ja pelimiehiä löytyy. Saako Dufva joukkueen toimimaan, aika näyttää. Oudolta tuntuu tieto, että Tappara neuvottelee Jukka Rautakorven valmentajasopimuksesta ensi keväästä alkaen. Lisääkö se jonkun motivaatiota ?
Ilves konttaa myös kovaa ja perusteellisesti. Takalinjoille hankitut eväät eivät riitä. Tarvittaisiin sytyttävä hyökääjäkin. Sellainen tuskin on Lekistä hankittu viime kauden pelaaja Välimaa. Nykyiset eivät ole syttyneet, vaikka viime keväänä näytti hyvältä. Vai onko tässäkin tapahtunut valmentajan äänen kuulumattomuus ? So. valmentaja jauhaa samaa jargoniaa, joka kuullostaa pelaajista taustamuisiikilta.
Kaikenkaikkiaan alan olla huollissani tamperelaisen kiekon tulevaisuudesta. Yritetäään paikata vuotavaa venettä. Menestyvät joukkueet tekevät pitkäjänteistä työtä.

maanantai 26. syyskuuta 2011
Ilves - LoKV 32 - 0
Naisten kiekkoliigassa on valtava tasoero. tämä ei varmaankaan aja jääkiekon, edes naisjääkiekon asiaa. peli on turhauttavaa kun erät päättyvät 13 - 0. Pitäisikö olla sääntö, että jos tasoero on näin suuri, joukkue pudotetaan alemmalle sarjatasolle kesken kauden ? Ja vastaan: Pitäisi !
Kai Kunnas
Kai Kunnas siirtyy ylen urheilutoimituksen suomenkieliselle puolelle. Hei sehän on hienoa. Hän on värikäs persoona. Lisäksi ilmaisu (lue Puhe) on selkeää ja värikästä. Urheiluselostajille sallitaan vapaampi ilmaisu kuin toimittajille yleensä. Sitä pitää käyttää ja näyttää. Toisaalta voidaan ajatella urheilulähetyksiä unilääkkeenä. Siihenkin on omat selostajansa. Mutta Kunnas kehiin ja väriä pakkiin. Ilouutinen !
Kimi Räikkönen
Taas spekuloidaan Kimistä. Tuleeko hän takaisin maailman suurimpaan sirkukseen. Samaa on spekuloitu muutaman kuukaudebn välein ja jäämies pysyy vaiti. Kulissien takana mietitään, ehkä neuvotekllaankin, mutta Kimi pysyy ralliautossa.
Toivottavasti Kimi palaa formuloihin. Huomaamatta olen jättänyt kisojen katsomisen muutamaan minuuttiin. Vaikka suosikkini opn Kovalainen, ei jaksa katsoa, miten hän putoaa kolmanneltatoista sijalta kuudenneksitoista. Se vaan ei kiinnosta.
Toinen asia on sitten, menestys. Schumacherille ei käynyt hyvin paluun jälkeen, ei myöskään monille muille ex-mestareille. Mutta katsotaan nyt.

tiistai 20. syyskuuta 2011
Dufva ulos Jypistä
Jyp teki valmentajaratkaisun. Tappiot liigajäillä olivat piste pitkälle yhteistyölle (myös tyytymättömyydelle). Taustalla ovat viime vuosien menestys ja kovat pettymykset. Erityisesti viime vuoden suvereeni runkosarjan voitto ja sitä seurannut playoffsmahalasku ovat tuoreessa muistissa. Sarjan tässä vaiheessa uudella valmentajalla on vielä mahdollisuuksia. Mahdottomaltakin tilanne voi näyttää. Harvemmin puskista tullut valmentaja saa joukkueen voittajaksi. Se ei ole kuitenkaan aivan tavatonmta. Jypistä lähti pois tukku pelimiehiä. Toki pelimiehiä löytyy kokoonpanostakin. Kiinnostuksella kuullaan kuka löytyy Jypin peräsimeen. Eikait Jortsu Jortikka ?
maanantai 19. syyskuuta 2011
Haka-Mariehamn IFK
Tässä ottelussa oli 774 katsojaa. Palloliitto on levittänyt pelejä sinne tänne. Nyt oli ainoastaan tämä yksi peli. Koskilaisia oli paikalla kourallinen. Vaikka Haka on vakiinnuttanut paikkansa keskikastissa ja viimeaikoina on tullut runsaasti voittoja. Katsojamäärä on sata enemmän mitä Ilveksellä on Kakkosen peleissä Tampereella. Kuka uskaltaa olla vastuussa ? Palloliiton otteluohjelman tekijät ? Hakan markkinointi ? Koko jalkapallotoiminnasta vastaavat tahot ? Kun näitä lisenssejä joukkueilta vaaditaan, pitäisikö joukkueiden antaa jonkinlainen katsojavakuus ?
Ai, niin ! Ottelu päättyi 1 - 1.
Ai, niin ! Ottelu päättyi 1 - 1.
torstai 15. syyskuuta 2011
Liiga käyntiin
Suomen suosituin urheilusarja pyörähti tänään käyntiin. Vaudikkaasti mentiin ja yllätykset olivat pienehköjä. Jyppi kaatui Kalpalle ja Pelicans Bluesille. Uudet valmentajat saivat lentävän lähdön. Mutta kausi on kovin pitkä. Loppujen lopuksi odotettu alku. Melkein voisi sanoa yllätyksetön alku. Huomenna jatketaan Tampereen paikallispelillä ja länsirannikon hegemoniaottelulla.
Toivon tasaisuutta, toivonhkyökkäävää pelitapaa, toivon harvoja pakkopelejä. Saahan sitä toivoa ! Kuitenkin kausi on valtavan pitkä ja huippuvireen tai sanotaanko tasaisen hyvän vireen pitäminen on enemmän kuin ihme. Viime vuonna Jyppi teki sen ja romahti lopussa. Kuitenkin kaikki tähtäävät kevään pudotuspeleihin. Niissä ovat yleensä pärjänneet rynkosarjan parhaat. Nyt on kuitenkin ollut merkkejä muutoksesta. Se lupaa hyvää.

tiistai 13. syyskuuta 2011
Jääkiekkoliiga alkaa
Mielenkiintoinen kausi alkamassa jääkiekkoliigassa. Alla on maajoukkueen MM -kulta ja edessä omat MM -kisat. Tilastot tosin eivät paljon kunnioita isäntiä, mutta kiinnostus voi olettaa olevan suurempaa. Onko edessä aikamme merkittävin liigakausi ? Kaikki haluavat uskoa niin. Kuitenkin jääkiekko on myös työtä ja sitä pyörittävät monenlaiset eri tekijät. Intohimo pitäisi löytä monelta suunnalta. Meillä on uusia nuoria palaajia, joiden harteille halutaan sälyttää sankarin viittaa. Nuoret innokkaat pelaajat ovat varmasti liigan parasta antia. Menestys ja tasaväkinen sarja on toinen. Nyt kuitenkin panostusta katselemalla voi ajatella, että meneatyvien ja menestymättömien ero on kohtuuttoman suuri. Jos joskus löytyy isoja kummiset,iä, uskoisin tämän tasavertaisuuden luovan kovan sarjan ja ennakoimattoman tuloksen. Mahdollisuus ja toive on tekijä, joka saa yleisön innostumaan ja vaeltamaan halleille.
Nyt HIFK, Jokerit ja Jyp ovat kärkikaartia. Yllättäjän viittaa voisi asetlla monelle joukkueelle, mutta useiden joukkueiden kapea pelaajamateriaali on herkkä ja haavoittuvainen loukkaantumisten takia. Pelicansien menstys harjoituspe,eissä antaa odottaa menestystä. Saipan vaatimaton pelaajamateriaali ennakoi karsintasarjaa. Lukko ja Ässät janoavat menstystä
Mutta pelejä ei ratkaista paperilla. Kausi on uusi ja kukaan ei onneksi tiedä tulevaa. Jääkiekko on parasta paikan päällä, voisi olla hyvä lause, mutta viime vuosina se on ollut pelkkä klisee. Rutiinipelit ovat rutiinia ja väsyttävää katseltavaa. Itsekin olen häipynyt Hakametsän lehtereiltä yli puolesta kauden matseista. Peli on usein tylsää ja arkista puurtamista, jota on unettavaa katsella. Onko linkkiä MM-kisoihin ? Tuskin ! Enemmänkin paikallinen menestys luo kiihkeää ilmapiiriä ja jääkiekkohulluutta. Se on liigan suola

maanantai 12. syyskuuta 2011
Joukkuelajit nousussa
Samaan aikaan, kun useissa henkilökohtaisissa urheilulajeissa ei ole tullut menestystä, joukuelajit ovat esillä. Koripalloilijat ja lentopalloilijat taistelevat Euroopan mestaruuskisoissa. Jääkiekon menestys muistetaan viime keväältä. Jalkapallo on aallonpohjassa, mutta toivottavsti nousu on jo alkanut.
Pitäisiko urheilujohtajien tehdä johtopäätöksiä ? Olympiakomitea ja keskusjärjestöjen edustajat. Niin ja tietysti ministeriön virkamiehet. Onko uskallusta huippu-urheilun tulevaisuustyöryhmällä. Vastaan kun ei kysytä. Ei ole ! Meillä urheilun etujärjestöt eli lajiliitot pitävät kiinni omistaan. Siihen ei ole helppo mennä neuvomaan. Tai vaikka olisi helppoa, ei riitä kantti.

maanantai 29. elokuuta 2011
Hylkäyksellä mestariksi
MmM-kisojen mestareita tehdään nykyään monilla eri tavoin. Aituri Robles voitti, mutta Richardson voitti hylkäyksen jälkeen. Hidastuksista selviää Roblein työntävän viimwisen aidan liepeillä kahdesti Kiinan Liuta. Hylkäys ja jenkille kultaa.
Meikäläiset eivät voita ellei aleta hylkäämään oikein roppakaupalla. Karjalaisen moukarimestaruus olisi vaatinut kahdeksan kilpailijan hylkäämisen. Miten monta keihäänheittäjää pitäisi hylätä, jotta suomalainen nousisi korkeimmalle pallille ?

Robert Helenius
Hieno ottelu ja hieno tyrmäys. Helenius on kehittynyt valtavasti. Itsevarmmuus, iskukestävyys ja voima. Vieläkään ei oteltu 12 erää. Keatääkö kunto niin kovan matsin ?
Nyt asetellaan Heleniukselle jo Klitchkojen kohtaamista. Toivottavasti ei vielä. He ovat kovia. Vielä lisää treeniä kehittymistä ja pari matsia. Sauerland on hoitanut leiviskänsä hyvin. Toivon mukaan jatkoa seuraa.Sitten Helenius on valmis. Toivottavasti raha ei ratkaise. Toivottavasti promoottorit eivät ratkaise. Toivottavasti valmentaja ja nyrkkeilijä saavat lisäaikaa
Onnea ! ! !
Nyrkkeily on suoraa toimintaa. Ammattinyrkkeily on vielä suoraviivaisempaa. Turpaan pitää vetää ja kovaa, jos aikoo pärjätä. Mutta hullunrohkea ei saa olla, tai ylimielinen. Noutaja tulee yllättäen kulman takaa ja sääliä ei tunneta. Periaatteessa tyylipisteitä ei ole. Käytäntö on eri asia. Tykkään nyrkkeilystä, erityisesti paikan päällä.

perjantai 26. elokuuta 2011
Schalke upotti Klubin
Pahin toteutui. Hienosti alussa raatanut Klubin hyökkäyspeli ei riittänyt. Olisi pitänyt saada lisämaaleja. Schalke on sittenkin niin kova jengi ja kovissa paineissa pelannut, ettei heitä nujerreta kotikentällä. Huintelaar oli väkevä. Kreikkalaispuolustaja piti Teemu Pukin aisoissa toisella jaksolla ja peli oli selvä. Parempi voitti. Suitsutusta kuitenkin Klubille. Suomalainen jalkapallotoive elää.
torstai 25. elokuuta 2011
Ilves-AIK
Olin eka kerran Hakametsässä tänä"syksynä". Kivalta tuntui. Ensimmäinen sarjakoitos on 16.9. jolloin Tappara isännöi paikallisderbyä.
Harjoitusottelussa Ilves kohtasi Tukholman AIK:n. Ottelussa oli vielä harjoituspelille tyypillistä jähmeyttä ja hosumista. Kuitenkin verrattuna viime vuotiseen Kalpa-peliin, Ipan luistin kulki vikkelämmin. Peli päättyi kotijoukkueen 4-2 voittoon. Tilanteita oli enemmänkin, mutta numerot tekevät oikeutta pelitapahtumille. Masi Marjamäki värkkäsi kahdesti ja Toskala torjui kohtalaisen varmasti, vaikka yksi lipsahtikin helponlaisesti. Joukkueet hakevat vielä oikeita kokoonpanoja. Kuitenkaan mitään suuria muutoksia ei odoteta Ilvesleirissä tapahtuvan. Tykkäsin myös Martti Järventien pelistä.

tiistai 23. elokuuta 2011
Ruuskasen valitus hyväksyttiin
Urheilun oikeusturvalautakunta on päättänyt, että Lehtolan valinta ja Ruuskasen ohittaminen oli valintakriteerien vastainen. SUL on sitoutunut muuttamaan päätöstään. Nyt saadaan kiinnosta näytelmä. Matkustaako Ruuskanen sittenkin Etelä-Koreaan. Lehtolasta tulee nyt varamies ja jollei Ruuskanen tule paikalle, hän myös heittää. Tätä polemiikkia käydään sitten loppusyksy, teki Ruuskanen sitten mitä tahansa. Ennustelin ja ennustan edelleen, ettei keihään loppukilpailussa heitä yhtään suomalaista. Toivon, että Ruuskanen lähtee ja käyttää kiukkunsa heittämiseen. Sieltä saattaa löytyä puristusta. Sullissa tulee henkilömuutoksia.
Ratkaisu olisi Pitkämäen flunssa tai kipeytynyt olkapää. Silloin sekä Ruuskanen että Lehtola saisivat mahdollisuuden. Mutta kunto ratkaisee. Jos harjoituksissa Pitkämäen keppi lentää, lentää se kisoissakin.

torstai 18. elokuuta 2011
HJK !
Mahtava yllätys. 2-0 voitto ! HJK näytti pitkää nenää Mestarwiden liigan välieräjoukkueelle. Klubi pysyi hienosti miljonäärien vauhdissa ja pystyi luomaa lukuisia vaarallisia tilanteita. Saksalaiset kakkattajat näkivät painajaisia, kun joku Pukki ulotti rennonoloisesti kaksi maalia. Mikä ihmeen Teemu Pukki ? En yhtään epäile, etteikö Schalke voisi ostaa viikon aikana Pukin itselleen miljoonasopimuksella.
Klubin koko budjetti on pari miljoonaa ja Schalken pelaajabudjetti peräti 60 miljoonaa. Siinä on vissi ero. Mitta pelejä ei voiteta budjeteilla tai paperilla. Nyt Klubilla on kuitenkin mahdollisuus. Raul ei tullut mukaan kovalle keinonurmelle, mutta Gelsenkirchenissä hän on varmasti kentällä. Silloin Klubin pitäisi saada vierasmaali. Paine on ennennäkemättömän kova.
Onnea Klubille. Uskon, että koko suomalainen jalkapalloyleisö elää Klubin mukana jännittäviä hetkiä. Pääsy Mestareiden liigan lohkovaiheeseen olisi jytkyjen jytky.

tiistai 16. elokuuta 2011
Antti Ruuskanen ja SUL
Nyt saatiin tassa hame väen show (anteeksi arvon naiset). Antti ruuskanen valitta jäätyään rannalle daegun valinnoissa. Valittaa urheulun oikeusturvalautakunnalle. Vastaavasti SUL puheenjotaja Pihlakoski on ehdottanut Ruuskaselle varamiehen paikkaa Daeguun. Tämän Ruuskasen valmentaja Aki Perviainen on jyrkästi torjunut. Ruuskasen valittelu vie häneltä viimeisetkin paukut.
" Olen surullinen ja pikkuisen pahoillani, että valinta tehtiin erottäin nopeasti" kommentoi puheenjohtaja Pihlakoski. Viikon hame hänelle. Päätöksissä pitää pysyä, jos kerran niitä tehdään. Pihlakoski pelkää mestariheittäjien hylkäävän SULin erinomaisuuden ja asettuvan oppositioon. Vähät siirä. Se kuka valmentaa huippuja on tärkeä. Nyt sitä ei tee kukaan. Siinä linjassa ei tarvitse nöyristellä. Mutta tämä on niin tyypillistä pienen maan pienille piireille. Puheenjohtaja tarvitsee urhwilukentän tuen ja pelkää pallinsa puolesta. Puheenjohtaja voisi lähteä vaihtoon seuraavalla kierrokseöla. Hänhän limboilee alaistensa päätöksistä. Hyi !
Ennustan että puheenjohtaja jatkaa samaa tyylitöntä selittelyä, kun joukkue palaa tyhjin käsin Daegusta. Jotain pitää tehdä, koska ensi vuonna on olympialaiset Lontoossa.

lauantai 13. elokuuta 2011
HJK - Schalke 04
Klubi saa oikean joukkueen vastaansa. Oikealla tarkoitan joukkuetta maailman huipulta. Vaikka viime vuosi tuottikin Bundesliigassa vasta 14. sijan, oli mestarwiden liigan suoritus mahtava. Lauantaina Gelsenkichenin ylpeys kylvetti Kölnin peräri 5 - 1 ! Raul ja Huntelaar ovat kovia pelimiehiä missä tahansa joukkueessa. Nyt heidät saadaan Helsinkiin. TV 2 näyttää ottelun torstai-iltana. Kiitos Ylelle jo etukäteen.
Lappeenrannan eliittikisat
Eliittiä ei löytynyt taaskaan. Sara Erikson juoksi Daeguum. Samoin nuori keihäsmies Sampo Lehtola. Valitsijat olivat mukavan tehtävän edessä ja selvisivät kohtalaisesti. Kantti ei riittänyt jättää Pitkämäkeä kotiin, mutta Ruuskanen jätettiin. Ajateltiin kokemusta ja kasvatusta. Nyt todennäköisesti nähdään sekin ihme, ettei keihään loppukilpailussa heitä yhtään suomalaista. No, ei maalata pirua seinään. Nythän sitä ei todellakaan tarvitse tehdä, kun joukkue on valmiiksi torso. Tai ei joukkue vaan tulokset. Mukana urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet B-rajan. Sellaisella tasolla ei ole jakoa MM -kisoissa.
torstai 11. elokuuta 2011
Latvia - Suomi
Vaihteeksi jotain uutisia futisrintamalta ja erityisesti maajoukkuetasolta. Suomen maajoukkueen pirteä 0-2 esitys lupaa hyvää. Nuorennusleikkaus antoi ensimmäisen näytön. Erityisesti Roman Jeremenkon oivaltavat syötöt ja Timo Furuholmin ahne hyökkääminen jäivät mielee n. Toki Latvia on myös turbulenssissa joukkueen uudistamisen suhteen, mutta voitto vastustajan kotikentällä on aina oikea voitto. Mixulla on nyt monta vuotta aikaa kasvattaa uutta polvea. MM-karsinta tulee olemaan niin kova, ettei kukaan voi odottaa siitä muuta kuin kokemusta. Ja sitähän nuoret pelaajamme tarvitsevat. Seuraavaksi sen jälkeen on EM-karsinta. Se on varmasti tavoitteena, jos motivaatio riittää pirkäjänteiseen työhön. Voitosta pitää nauttia. Nyt on sen aika.
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Kalevan Kisat
Kerran eräässä suurikokoisessa maassa, jossa asui vähän väkeä, järjestettiin Kalevan kisat. Kisoissa miteltiin voimia eri lajeissa ja karsittiin edustajia kaukaisessa maassa järjestettäviin maailman huippujen kohtaamiseen. Sen pituinen se.
Tai niin, järjestelyt sujuivat hyvin. Makkaraa ja kahvia kului ruhtinaallisesti. Tulokset olivat vaatimattomia ja urheilujohtajat erosivat luottamusmiestehtävistä, mutta kaikenkaikkiaan kaikki sujui mukavasti. Ilmakin oli kesäinen. Mitä muuta ihminen voi toivoa.

keskiviikko 3. elokuuta 2011
Ilves - TPV
Peräti 2500 katsojaa seurasi Tammelassa Kakkosen paikallistaistossa. Peli oli hyvää mainosta molemmille joukkueille. Molemmat halusivat coittaa ja tehdä maaleja. Ilves oli jälleen parempi 3-1, mutta TPV pelasi aktiivisesti ja loi paljon tilanteita. Ilves esitteli uuden palaajahankinnan Jari Niemen. Veteraani liiganjyrä pelasi loisto-ottelun. Loi pelinrakentajana hienoja tilanteita ja liikutteli palloa nautittavasti. Nyt ilves kaipaisi saman tason kärkimiestä. Pelaajaa joka pistää Niemen keskitykset pussiin. Silloin Ilves astuisi kärkitaistoihin. Nyt peli sotkeutuu liikaa.
Samanaikaisesti Ratinassa Ilves-Kissat pelasi kotiottelua ja voitti Salpan. Käsittämätöntä ottelujen järjestelyä Palloliitolta. Kuka hyötyy samalla paikkakunnalla pelatusta kahdesta kotiottelusta. Epäilemättä Ratinassa oli tyhjää.

tiistai 2. elokuuta 2011
Suomen joukkue jää kotiin ?
Suomen ei kannata lähettää joukkuetta Etelä-Koreaan yleisurehilun MM-kisoihin. Pitkämäki oli ainoa mitalitoivo. Nyt hänkin on levon tarpeessa ja tähtäin on asetettava Lontooseen. Muita mitalitoivoja ei vaan ole. Tason on yleisurheilussa karannut niin kauas, ettei pistesijojakaan ole tiedossa. Nyt SUL voisi pelastaa kasvonsa ja peruuttaa osanottomme. Se olisi suuri häpeä, mutta realistinen ja miehekäs ratkaisu. Lähetetään sitten porukkaa, kun on kilpailukykyistä väkeä. Tiukka linja ja selittelyt pois.
Aina puhutan uusien nuorten kilpailijoiden kasvattamisesta. Kasvatettakoon muualla. MM-kisat ovat huippujen kisat, ei kasvatus- tai koulutustapahtuma. Kun rima on tarpeeksi korkealla, löytyy myös nuoria kunnianhimoisia kilpailijoita. Kerran kisarajan ylittäneillä ei ole mitään jakoa itse kisoissa. Se on nähty aina.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
MM-karsintalohkojen arvonta
Niin siinä sitten kävi. Suomi sai lohkoonsa maailman parhaan futisjoukkueen Espanjan. Lisäksi nousuhaluja omaava Ranska tuli lisämausteeksi. Eikä Valko-Venäjäkään mikään heittopussi ole. Geordia toki on. No, helppoja vastuksia ei ole ja meillä on nuori ja ..... kehittyvä joukkue. Mixun tehtävä on vaikea, mutta mtä muuta maailman rankingin seitsemännenkymmenenenjotain sijoituksella pelaavalta joukkueelta voi odottaa. Rankkaa raatamista. Hyvä puoli on maailmantason jengien pelaaminen Helsigissä. Stadion on täynnä ainakin kaksi kertaa.
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Uruguay - Paraguay
Jännittävä loppuottelu alkoi odotetulla tavalla. Uruguay, Suarez ja Furlan painoivat kahdesti pallon Paraguayn verkkoon. Jännitysnäytelmä oli ohi eka erän jälkeen. Loppu oli pelkkää kosmetiikkaa.Forlan löi lopullisen niitin lisäajalla. 3-0 ei jätä selittelyille sijaa. Ennakkosuosikki jatkoi perinteitään. Maalla on nyt eniten Copan voittoja. Peräti 15 voittoa 43 mahdollisesta. Uruguayn ja Liverpoolin Luis Alberto Suarez voitti myös maalintekijäkuninkuuden neljällä maalillaan. Mitä siihen lisäämään, paitsi juhlat Uruguayssa. Onnittelut !
Itä - Länsi
Pesäpalloväki oli kokoontunut Kouvolaan perinteisiin Idän ja Lännen koitoksiin. Tässä on muille lajeille jotain opittavaa. Yleisöä oli paikalla 5300 henkeä. Ottelulla ei ole mitään merkitystä. Raja idän ja lännen välille on veteen piirretty. Mutta siitä huolimatta pesiksen klassikko vetää ihmisiä. Toki Kouvola on pelinteikäs pesiskaupunki, mutta sittenkin jotain arvokasta on onnistuttu säilyttämään.
Kysyn: Onko muilla palloilulajeilla perinteitä. No onhan Suomen Cup. Mutta sehän on sarja. Pesiksessä ei ole kyse muusta kuin kuvainnollisen idän ja lännen ottelusta jota on pelattu iät ajat. Klassikko siis. Perinne toimii ja vetää yleisöä. Palloiluliitot voisivat kehitellä omia perinteitään. Mitä ? Ei harmainta aavistista. Jokainen kehittäköön itse.

perjantai 22. heinäkuuta 2011
Tappeluja
Paraguayn ja Venezuelan pelaajat panivat tappelun pystyyn. Mukaan tuli myös valmentajia. Seurauksena Paraguayn valmennusjohto seuraa loppuottelua katsomosta. Saattaa ottaa pannuun. Mulemmille maille lätkäistiin 10.000 sakot.
Venäjän ja Georgian pelaajat tappelivat Tampereella opiskelijoiden futsalin EM-kisoissa. Venäjä voitti rankkarikisan ja sen jälkeen pelaajat jaksoivat potkia vielä toisiaa. Sivistys ei takaa korrektia käytöstä. Vai pvatko ememmän koulutusta saaneet sittenkin aggressiivisempia. Lisää liikuntaa opiskelijoille.

torstai 21. heinäkuuta 2011
Copan loppuottelu
Uruguay ja Paraguay. Mahtava yllätys, että nämä pienet naapurit taistelevat Copan voitosta. Ennakkosuosikki on varmasti Uruguay ja olen itsekin sillä kannalla. Paraguay on voittanut Brasilian ja Venezuelan rankuilla. Muut pelit ovat tasurwja. Toisaalta he eivät ole myöskään hävinneet yhtään peliä. Mutta Diego Furlan johdattaa maansa kultaan ja sitten alkaa riemu. Sunnuntaina nähdään.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
HJK
Onne klubille ! Hieno selkäsauna ja peräti 12-1maaliero. Sehän on uusi mestareiden liigan ja karsinnan ennätys. Vastus kovenee eli Dinamo Zagrep. Silloin pelataan totista peliä. Kroatia on huippujalkapallon maa ja niin myös Dinamo. Silti pieniä mahdollisuuksia on olemassa. Ja tärkeintä, että Suomen jalkapallossa pilkahtelee hieman toivon valoa.
Copa America 4
Nyt se sitten tapahtui. Argentiina ja Brasilia lensivät laulukuoroon. Erityisesti Argentiinan putoaminen on kova isku kansalaisten odotuksille. Mutta pallo on pyöreä ja maaleja pitää tehdä voittaakseen. Uruguayn loppuottelupaikka oli aivan hitusen pieni yllätys. Mutta ehkei sittenkään. Maalla on kova perinne taustallaan. Venezuelan odotukset ovat huipussaa. Maan menestystä katsellaan myös politiikan näkökulmasta. Presidentti odottaa ehkä kaikkein eniten.
Tietysti Uruguayn ja Paraguayn loppuottelu toisi naapurimaille oman suolansa.mutta pallo on åyöreä ja huomenna ollaan viisaanpia. Veikkaan silti Venezuelaa.
Tietysti Uruguayn ja Paraguayn loppuottelu toisi naapurimaille oman suolansa.mutta pallo on åyöreä ja huomenna ollaan viisaanpia. Veikkaan silti Venezuelaa.
torstai 14. heinäkuuta 2011
Naisten jalkapallon MM-kisat
Saksassa pelattavien kisjoen väierät otellaan ilman Saksaa. Ranska-USA ja Japani-Ruotsi ovat vastakkain. Reilut parikymmentätuhatta katsojaa on seurramassa otteluja. Siis ilman Saksaakin. Se on aika hyvin. Pelillisesti ollaan hyvin samalla tasolla. USA otti voiton ja Kirsi Heikkinen tuomaroi. Japanilaisnaiset yllättivät pitkät ruotsittaret.
Ennakkosuosikkina mestariksi on varmasti entinen mestari USA, mutta Japani on yllättänyt. Vaikkaan kuitenkin mestariksi Japania, koska sille mestaruus olisi valtaisa yllätys.
Ennakkosuosikkina mestariksi on varmasti entinen mestari USA, mutta Japani on yllättänyt. Vaikkaan kuitenkin mestariksi Japania, koska sille mestaruus olisi valtaisa yllätys.
Copa America 3
Brasilia meni jatkoon. Copassa on se erikoinen piirre, että kahdestatoista joukkueessta neljä putoaa ja loput kahdeksan puolivälieriin. Argentiina saa vastaansa Uruguayn ja Brassit Paraguayn.
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Jyväskylässä futisboomi
JJK:n hyvät esitykset ja mainio joukkue Veikkausliigassa on saanut messevän futisboomin Jykylässä. Eilen tuli kolmenolla voitto häntäpään Ropsista. Sarjasijoitus on kolmas ja selvällä erilla neljäntenä olevaan TPS:ään. HJK porskuttaa ylhäisessä yksinäisyydessä, kultamitalit kaulassa. Sinne Jyväskylän ei kannata haikailla. Mutta hopea tai pronssi on joukkueelle suuri saavutus ja historiaa. Siihen on hyvät mahdollisuudet. Pelaajamarkkinoilla on onnistuttu hyvin. Nimet Wusu, Manninen ja Gruborovics ovat kovan luokan pelimiehiä. Kuten myös maalivahti Korhonen ja pelaajat Okkonen, Pasoja, Hyyrynen. Kohta koko vanha Hakan miehistö pelaa JJK:ssa.
JJK:n suosio ennakoi toisen Jyväskylän ikonin laskua. Jypin surkeat pudotuspelisuoritukset saattavat himmentää sekä fanikurssia että yleisömääriä. Joukkuekin taitaa olla melkoisten muutospaineiden alla. Pitäisikö seuran vaihtaa Drufa uudempaan valmentajaan vai onko hänellä liian hankala. Ja kallis sopimus ?

Copa America 2
Argentiina oli veitsenterällä kolmannessa pelissään. Kolme-nolla puhuu itsetunnon palaamisesta. Costa Rica oli suupala. Messi ei tehnyt yhtään maalia. Tärkein eli jatkopaikka varmistui ja valmistautuminen välieriin voi alkaa. Huomenna Brasilia on samanisessa veitsenterällä tilanteessa Ecuadoria vastaan. Kiinnostava yksityiskohta on Mekaikon putoaminen puolivälieristä. Siellä ei ehkä ole mellakoita, koska siellä tuntuu olevan huumekartellien jatkuva sota.
Copa on ehkä kesän urheilutapahtumien kärki, mutta peliajat tai aikaero siinä määrin hankala, ettei Euroopassa pääse syntymään suurempaa kiinnostusta. Kyse on kuitenkin maailman toiseksi kovimman maanosan futismestaruudesta.

torstai 7. heinäkuuta 2011
Honka
FutisHonka kävi kovan kiirastulen Espoossa virolaista Nomme Kaljua vastaan. Tuloksena maaliton tasapeli. Tänään pelattiin Tallinnassa. Voittaja pääsee karsintasarjan toiselle kierrokselle. Vaikeaa on. Mutta mikä nyt tökkii. Takavuosina valmentaja Lehkosuo vannoi hyökkäävän pelityylin nimeen. Nytkin hyökkäillään, mutta maaleja ei synny.
Onneksi osumia saatiin aikaan. Jatkopaikka varmistui kovan puristuksen jälkeen toisella puoliajalla. 0-2 tulos on suuri helpotus. Lehkosuon sopimus kattaa vuoteen -15 asti. Nyt on aavisteltu sopimuksen katkeamista. Voitto takaa työrauhan Lehkosuolle. Hyvin ei mene Veikkausliigassakaan. Seitsemäs sija ja 16 maalia kolmessatoista pelissä ei kuulosta hyökkäyspeliltä. Kun vielä maalisaldo on miinusmerkkinen, jotain tarttis tehdä. Mitä ? Se nähdään pian. Kokoonpano on kyllä sijoitusta parempi.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Vesa Toskala
Nyt saadaan vihdoinkin Ilveksen veräjänvartikaksi oikea tekijämies. Toskala uhkuu näyttöhaluja NHL:ään ja se on hyvä. Meneet Ilves Veskarit ovat olleet kovia. Tammesta Raskiin. Viime vuosina hankinnat eivät ole onnistuneet. toskalan aisapari Miika Wiikman saa näyttää myös todellisen osaamisensa kilpaillessaan paikasta kokoonpanossa. Järventien ja Koistisen myötä puolustus vankistuu ja nuoret, syksyllä vuoden vanhemmat, hyökkääjät saavat painaa huolettomammin vastustajan alueelle. Ensi kaudesta on luvassa värikäs ja kovatahtoinen Ilvesilme. Sitä tullaan katsomaan.
Pyeonchang
Etelä-Korean Pyeongchng (kuka näitä nimiä keksii) on saanut vuoden 2018 talviolympialaiset. Pitäiskö mennä ? Voisin alkaa keräämään fyffeä jo nyt. Vai menisinkö sittenkin Lontooseen keaäkisoihin ensi vuonna ? Ainakin se on hieman lähempänä.
Ilves-Kissat - TPV
Loistavan kesäsään innoittamana marssin Tammelan kentälle seuraamaan Kakkosen paikallisderbyä. Molemmat joukkueet ovat perintekkäitä Tamperelaisseuroja. Ilves-Kissojen alkuperäinen nimi on muuten Viipurin Ilves-Kissat. Sattuneesta syystä seura siirtyi Tampereelle. Molempien joukkueide sijoitus on Kakkosen B-lohkon peräpäässä. Mitään merkittävää kumpikaan ei ole saanut aikaan, mutta Palloveikot on hienoinen suosikki.
Ottelu oli vauhdikas ja värikäs yleisöäkin oli reilu 500. Selvästi molemmat joukkueet halusivat voittaa. Ilves-Kissojen Hakalta lainassa olevat apuvoimat antoivat tarvittavaa hyökkäysvoimaa. Erityisesti kärkimies Albert Kuqi oli yritteliäs ja juonikas. Ilves-Kissat painosti ja teki eka puoliajan ainoan maalin. Toiselle puoliajalle TPV tuli täynnä voitontahtoa. Supraviivaiset hyökkäykset vyöryivät Kissojen maalille. Tuloksena kolme maalia. Peli oli sillä selvä.
Vaihteeksi vauhdikas peli Tammelassa. Ilves johtaa lohkoa ja on mahdollinen nousukarsija. TPV nousi keskikastiin ja Ilves-Kissat pysyi putomiskarsijan paikalla.

tiistai 5. heinäkuuta 2011
Mika Myllylä
Hiihtäjälegenda Mika Myllylä on kuollut. Hän kuoli 41 vuotiaana kotonaan Kokkolassa. Poliisin mukaan koulemaan ei liity rikosta, mutta on vaitonainen kuolinsyystä. Oletettavasti hän kuoli ns. oman käden kautta.
Myllylä voitti olympiakultaa ja peräti neljä MM-kultaa. Hän symbolisoi periksiantamattoman harjoittelun spesialistina. Valtava tahdonvoima, kuvat suojuoksusta ja kaikkensa yrittäminen.
Kuitenkaan kuolinuutinen ei ollut suuri yllätys. Viime vuosien tarinat Myllylän alkoholiongelmista, perheristiriidoista ja väkivallasta antoivat viitteitä pohjattomasta kriisistä. Alamaäki alkoi 2001 dopingkärystä. Myllylä vaipui yksinäisyyteen ja ongelmiin. Rehellisenä ja kaikkensa antava urheilija menetti uskottavuutensa ja samalla itsetuntonsa.
Keskustelua herättää varmasti Dopingoikeudenkäynti ja asian jatkuva esilläolo. Toisaalta asioiden pimittäminen ja eri hiihtäjien erilaiset reaktiot, ovat muodostaneet ikuisuudelta tuntuvan kehän. Myllylä tunnusti käyttäneensä epoa. Hän oli herkkä ihminen, joka ei kuitenkaan jaksanut nousta pysvästi valmennustehtäviin tai muuhihin tehtäviin urheilun parissa. Dopingepäselvyydet jatkuvat ja kehä pyörii. Totuuksia tuskin saadaan täydellisesti esiin kokonaisuudessaan.
Mitä tästä opimme. Siihen en osaa sanoa, mutta haluan kompata Kari Mäntyä. Hän sanoi, että tällä hetkellä tuntuu, että suhtaudumme. Urheiluun liian vakavasti. Urheilu ei sittenkään ole elämän tai kuoleman kysymys.

maanantai 4. heinäkuuta 2011
Copa America
Etelä- ja Väli-Amerikan jalkapallomestaruustaisto Coåa America on alkanut Argentiinassa. Kotijoukkueella on kovat paineet. Mestaruus pitäisi saada kotimaan faneille. Sen sai tuta koko Argentiinan joukkue tasuristaan Boliviaa vastaan. Ainoastaan mestari Messi sai armoa. Tai sitten valmentaja ei uskaltanut pahoittaa hänen mieltään.
Brasilia on kestosuosikki Cobassa. He kompuroivat tasurin Venezuelan kanssa. Tai sitten Venezuelan joukkue omisti tasurin presidentti Chavesille tai maan huomiselle itsenäisyyspäivälle.
Coba on joka tapauksessa traaginen taistelu. Jossakin päin Etelä-Amerikkaa mellakoidaan pelin tuloksista. Yleensä tappioden takia. Sielläpäin jalkapalloliitot eivät selviä selittelyillä. Kansa vaatii päitä vadille. Pian nähdään missäpäin alkaa ensimmäinen rähinä.

Novan Djokovic
Serbialainen teki sen mitä toivoin. Suisti Nadalin Wimbledonin pallilta ja kiilasi samalla maailmanlistan kärkeen. Saatiin vähän vaihtelua tylsään miesten tenniskärkeen.
Koko Serbia on varmasti innoissaan. Alamäessä ollut kansallinen itsetunto riehaantuu kuten Suomi jääkiekkokullasta. Vai olisivatko serbit tyyniä ja rauhallisia ? Bileeet ovat varmasti suuret kun maailmanlista ykkönen saapuu kotimaahansa.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Pihtiputaan kepinheittokisat
No, kyllähän oli kilpailu. Voisiko tämän kisan viedä vielä Pihtiputaan taakse ? Parasta antia oli toimittaja Hannulan kolmevitonen.
Keihästyttäret Utriainen (isä-Esa) ja Kangas (isä-Hannu) olivat naisten keihään valopilkkuja. Englantilainen Esa Utriaisen valmentama Laura Whittingham nappasi voiton tuloksella 57.51. Heikkojen suomalaisnaisten paras oli Nokian Sanni Utriainen 53.44 (?). Pientä valoa saatiin Jenni Kangaksen uudella omalla ennätyksellä. Ehkä hänestä tulee keihäänheittäjä. Kaikilla oli kädet kipeinä. Vastatuuli oli toinen selitys heikkoon tulostasoon.
Miesten kisaan oli saatu Ari Mannio, Tero Järvenpää ja Antti Ruuskanen kärkikaartista. Muut olivat tauolla tai loukkaantuneita. Jarkko Koski-Vähälä yllätti muut kiskaisemalla ensimmäisellä heitolla 81,53. Siihen loppui kilpailu. Heiteltiin sinne sun tänne. Ruuskanen sai kepin viisitoista sentti yli kahdeksankympin ja nappasi hopean. Elettiin suomalaisille rakkaimman lajin huippuhetkiä. Tai piti elää. Kisat olivat piirikunnalliset keppikisat. Koski-Vähälä oli iloinen. Muut näpelöivät matkapuhelimiaan.
Kisalippuja MM-kisoihin ei jaeltu. Ei ollut tarviskaan. Yleisurheilun MM-kisojen ja Lontoon Olympiakisojen tulosrajat ovat samat. Miehillä A-raja on 82,00 metriä ja B-raja 79,50 metriä. Naisten vastaavat 61,50 ja 59,50. Valitsijoilla on helppo työ löytää kolme miesheittäjää, mutta heistä ei ole loppukilpailuun. Naisten osalta voi olla vaikeaa löytää B-rajan ylittäjää.

Vladimir Klitshko
Ukrainalainen Klitshko otteli raskaansarjan MM - ottelussa britti David Hayeniä vastaan. Klitschkon voitto 12-eräisessä matsissa oli kiistaton. Hayen nolasi vielä ottelun loputtua itsensä vetoamalla kipeään varpaaseensa.
Kiinnostava tieto kertoo, että Klitshko, siis nimenomaan Vladimir, on IBF-, IBO-, WBO- ja WBA-liittojen mestari. Kiinnostavaa on nähdä, miten hän pitää mestaruuden, jos pitää kamppailla jokaisen liiton haastajan kanssa. Useissa liitoissa pitää otella haastajaa vastaan, jotta säilyttää mestaruusvyön. Ei hätää, isoveli Vitali kehiin ja mestaruus säilyy. Vitali Klitschko on nimittäin WBC-liiton maailmanmestari.
Ei voi kun ihmetellä näitä ammattinyrkkeilyn liittoja. Jokainen promoottori halunnee pitää oman liittonsa omassa määräysvallassa. Niin saadaan mieleisiä matseja ja mestareita. Kuitenkin lähes kaikkien mestari on edelleen Vladimir Klitschko. Voisikohan hän yhdistää myös moninaiset liitot ?

Yleisurheilun karnevaalit
Jämsässä, Hämeenkyrössä ja Kaustisilla on järjestetty karnevaaleja. Eri lajien parhaimmisto kokoontuu ottamaan mittaa toisistaan. Joissakin lajeissa tehtiin kesän kärkituloksia. Lähinnä naisten juoksumatkoilla. Koko yleisurheilun tila on yhtä karnevaalia. Miesten lajeissa köli on tavoitettu. Kuula, keihäs, kaikki juoksulajit, kolmiloikka, kiekko, ja mitä niitä nyt onkaan. Karnevaalitunnelmaa tai pitäisikö sanoa paniikkitunnelmaa löytyy kasapäin. Parhaatkin lajit ovat kärjen osalta satunnaisia saavutuksia. Korkeus, pituus, joskus seiväskin tai esteet. Tavoitteena näyttää olevan hypätä, heittää, juosta kerran kesässä hyvä tulos. Sillä ratsastetaan (rahastetaan ?) sitten koko muu vuosi.
Yleisölle tällä ei ole mitään annettavaa. Pihtiputaalla heiteään peräkylän mestaruudesta. Toki on hyvä viedä näitä karnevaaleja peräkyliin. Se on yleisurheilun koko kuva. Isoille paikkakunnille ei kannata lähteä. Ei myöskään ulkomaille. Kun maailman huiput kiertävät rahakisoja ympäri maailmaa, meidän huiput keihäänheittäjiä lukuunottamatta, hiovat taitojaan peräkylä kentällä. Voiko sieltä nousta nuoria nälkäisiä mestareita, joilla riittää kunnianhimoa ja työnteon intohimoa nousta maailman kermaan ? Ei varmaankaan. Yleisurheilun kulttuuri on jäänyt peräkylälle ja on riippuvainen muutamista kasvattajaseuroista ja -valmentajista. Se näyttää olevan sukupuuttoon kuoleva harrastus. Palloilulajit vievät potentiaalit.
Haluaisin olla positiivinen, mutta kaikki merkit viittaavat muuhun. Meille on alkanut riittää, kun on yksi maailmantason urheilija. Onko meillä enää yhtäkään ? Thats the Question.

perjantai 1. heinäkuuta 2011
Wimbledonin loppuottelut
Naisten puolella peli on jännittävää. Ennakkosuosikkeja ei ole, vaikka Sharapova on ehkä hienoisesti niskan päällä. Urheilu kaipaa tätä.
Miesten osalta tilanne on tylsempi. Liian kauan Federer ja nyt Nadal ovat kahmineet voittoja. Toki paras voittakoon, mutta, mutta. Ainahan yllätyksiä voi tulla miehissäkin, mutta naisten pelien kaltaista verenvaihtoa ei ole näköpiirissä. Kärki saisi olla tasaisempi. Tämä on puhdasta ammattiurheilua ja sääliä ei tunneta. Ei tarvitsekaan. Yleisöä kiinnostaa kuitenkin enemmän tasaisuus kun ylivoima.

torstai 30. kesäkuuta 2011
STT:jutussa tuomioita
Kaikki neljä syytettyä todettiin syyllisiksi. Kaksi heistä Piirainen ja Leppävuoren osalta kuitenkin tavalliseen petokseen syyllistymonen oli vanhentunut. Räsäsen ja Vähäsöyringin saamat ehdollist tuomiot poikivat varmasti korkeampia oikeusasteita, vahingonkorvaust,en takaisinperintää, todistajien valehtelusyytteitä jne.
Eli tätä näytelmää näytellään vielä vuosia. Suomalainen hiihtourheilu (miksei myös muut lajit) polkevat juupas-eipäs sanailua ja urheilun uskottavuus kärsii eniten. Kenelläkään ei näytä olevan halua puhdistaa pöytää. Epäilen, että syy on ruma menneisyys ja lastujen lentäminen myös tähän päivään.
Punainen kortti seuraa tätä teatteria kiinnostuneena. Se on kuitenkin todellista ja todellista peittelyä.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Lentopallon maailmaliiga
Herääminen tapahtyi liian myöhään. Uusi valmentaja, uudet valmentajan opit ja toiseksi paras kokoonpano. Siinä selitykset alun hömelöintiin. Portugalista olisi pitänyt puristaa yksi voitto. Nyt olisi mahdollisuuksia päästä toiseksi.
Kuitenkin olen ylpeä Suomesta. Jääkiekkoa lukuunottamatta (huippumaiden määrä kymmenen kieppeillä) joukkuelajeissa ei ole kehumista. Lentopallo on maailmanlaajuinen laji, jolla on lähes jalkapallon suuruiset harrastajaluvut.
Vaikkei menestystä ole EM- tai MM-tasolla tullutkaan, Suomi on kova joukkue. Pelaajat uskovat itseensä. Ulkomaalaiset valmentajat ovat saaneet itseluottamuksen kautta pelitehot esille.
Otteluissa on hieno tunnelma. Varsinkin kun vertaa jääkiekon apatiamaiseen fanikulttuuriin. Hakametsässä huudetaan ja kannustetaan lentopalloilijoita koko ajan. Siitä sopii ottaa mallia (Ipa ja Tappara).

Punainen kortti
Ottelu on tauonnut. Kisat ovat ohi. Parhaat voittivat. Muut selittelevät.
Punainen kortti on urheilun moniseuraajan blogi, joka analysoi, selittää, kuvailee, huomioi erityisesti kilpaurheiluun liittyviä ilmiöitä ja lieveilmiöitä.
Kilpaurheilun suola on todellisuus. Kaikein paras tapahtuu nyt, suorana, livenä. Jälkijutut ovat aina enemmäm tai vähemmän jälkiviisautta. Se on aina totuutta etsiskelevää ja sen ympätrillä pyörivää jutustelua. Todellisuus voittaa jälkipuheet. Mutta usein todellisuus myös jää pimentoon. Tarvitaan kaivelijoita, analyytikkoja, tarkkailijoita.
Punainen kortti tuo tähän oman suolansa. Mausteeksi tai kirveltämään haavoissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)